Aktiiviseen paikalliseen kiinteistövarainhoitoon keskittyvä TK Asset Management Oy on perustettu

15.2.2024

Aktiiviseen paikalliseen kiinteistövarainhoitoon keskittyvä TK Asset Management Oy on perustettu — TK Asset Management on aloittanut toimintansa 1.1.2024.

Yhtiö keskittyy aktiiviseen paikalliseen kiinteistövarainhoitoon ja kiinteistökehityshankkeisiin sekä toimii sijoittajien kumppanina yhteissijoitushankkeissa.

Yhtiön ovat perustaneet Oskari Hartikainen ja Kalle Hallanoro sekä kaupallisen kiinteistöalan asiantuntijayritys Tuloskiinteistöt Oy, jonka toimitusjohtajana toimii Matti Äijälä.

Avainhenkilöt ovat työskennelleet aikaisemmin yhdessä useita vuosia kiinteistösijoitusyhtiö Auratum Kiinteistöt Oy:ssä vastaten mm. yhtiön toimitilahankkeista sekä niihin sijoittaneista kiinteistöpääomarahastoista ja Joint Venture -yhtiöistä.
Lisäksi yhtiön avainhenkilöihin lukeutuu Tuloskiinteistöt Oy:n osakas Johnny Larsson, joka on toiminut 15 vuoden ajan yhtiönsä Famla Ab:n kautta kansainvälisten sijoittajien paikallisena kumppanina Turun alueella.
Famlan Asset Management -liiketoiminta on siirtynyt 1.1.2024 alkaen TK Asset Managementille.

TK Asset Managementin toiminta perustuu vahvaan paikalliseen läsnäoloon sekä avainhenkilöiden pitkäaikaiseen ja monipuoliseen kokemukseen.
Yhtiöllä on toimistot Helsingissä ja Turussa. Perustamishetkellä sen hallinnoimien kohteiden arvo ylittää 100 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:

Oskari Hartikainen, Partner
puh: +358 50 331 0044
oskari.hartikainen@tuloskiinteistot.fi

Kalle Hallanoro, Partner
puh: +358 50 357 7675
kalle.hallanoro@tuloskiinteistot.fi

Matti Äijälä, CEO & Partner | Tuloskiinteistöt Oy
puh +358 45 634 4400
matti.aijala@tuloskiinteistot.fi

Johnny Larsson, Director & Partner | Tuloskiinteistöt Oy
puh +358 40 018 1918
johnny.larsson@tuloskiinteistot.fi